VUOKIN RAJASEUTUKIRKKO RY SÄÄNNÖT


1 § YHDISTYKSEN NIMI
Vuokin Rajaseutukirkko ry.


2 § YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA
Yhdistyksen kotipaikka on Suomussalmen kunta.


3 § YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
Yhdistyksen tarkoituksena on hengellisen ja paikallista kulttuuria tukevan toiminnan harjoittaminen
Vuokin rajaseutukirkossa ja koko Vuokin kylän alueella. Yhdistys toimii Vuokin kirkkokiinteistön ja sen
ympäristön kunnostamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- suunnittelee ja toteuttaa toimintaansa yhdessä yhdistyksen jäsenten kanssa. Toiminta vastaa
ihmisten tämän päivän tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin.
- kehittää ja ottaa käyttöön viestinnällisiä palveluita, joiden avulla kaikilla on mahdollisuus osallistua
kirkon ja yhdistyksen toimintaan.
- tekee toiminta-ajatukseensa liittyviä aloitteita
- voi järjestää toimintansa tukemiseksi toiminta-ajatukseensa sopivia tapahtumia (esim. myyjäisiä,
konsertteja) sekä majoitus-, kahvila- ja anniskelutoimintaa tai muita rahoitus- ja
avustusmahdollisuuksia. Tarvittaessa yhdistys hankkii toimintaansa asianomaiset luvat.
- vuokraa kirkon tiloja (sali, keittiö, asunto) sen henkeen sopiviin tilaisuuksiin, suunnittelee ja
järjestää kursseja, luentoja yms. sekä suorittaa tiedotustoimintaa. Näistä saadut varat yhdistys
pyrkii pääsääntöisesti käyttämään kirkkorakennuksen ja sen ympäristön ylläpitoon ja hoitoon.
- ottaa toiminnassaan huomioon Vuokissa vakituisesti- ja tilapäisesti asuvien edut ja tarpeet.
- voi ottaa vastaan vapaaehtoista, palkatonta työaikaa eli talkoo- ja hyväntekeväisyystyötä.
- voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi omistaa ja hallita toimintaansa varten
tarpeellista kiinteää tai irtainta omaisuutta kuten yhteiseen käyttöön hankittuja koneita,
työvälineitä ja laitteita. Yhdistys voi myös edistää muita yhteishankkeita.
- verkostoituu muiden toiminta-ajatukseensa liittyvien tahojen kanssa.
- tekee yhteistyötä Suomussalmen kunnan, Suomussalmen seurakunnan ja Vuokin kyläyhdistyksen
yms. toimijoiden kanssa.
- voi liittyä jäseneksi toiseen yhdistykseen tai järjestöön.
Yhdistyksen toiminta on yleishyödyllistä eikä sen tarkoituksena ole tuottaa taloudellista ansiota siihen
osallisille eikä sen toiminta muutenkaan saa muodostua pääasiassa taloudelliseksi.


4 § YHDISTYKSEN JÄSENET
Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava siitä yhdistykselle. Jäseneksi pääsee
henkilö tai yhteisö, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta ja hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja
säännöt. Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, yhteisöjäsenet ja kannattajajäsenet.
Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea
yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaisia jäseniä voivat olla 15 vuotta täyttäneet henkilöt.
Yhteisöjäseniä ovat oikeuskelpoiset yhteisöt.
Uuden jäsenen hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Jäsenet kirjataan yhdistyksen
jäsenrekisteriin.
Jäsenellä on oikeus tehdä esitys yhdistyksen säännöistä tai yhdistyksen toiminnasta. Esitys on tehtävä
kirjallisesti sähköpostilla tai kirjeitse hallitukselle.
Yhdistyksen jäsenellä on oikeus osallistua yhdistyksen toimintaan ja tilaisuuksiin, käyttää äänioikeuttaan
ja tulla valituksi yhdistyksen toimielimiin.


5 § JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsen voi halutessaan erota yhdistyksen jäsenyydestä milloin tahansa ilmoittamalla siitä kirjallisesti
yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa
merkittäväksi pöytäkirjaan. Jäsenen oikeudet ja velvollisuudet yhdistystä kohtaan päättyvät
eroamisvuoden viimeisenä päivänä.
Yhdistyksellä on oikeus erottaa jäsen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
huomautuksista huolimatta maksamatta kolmena (3) vuonna tai muuten jättänyt täyttämättä ne
velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen
ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä. Yhdistyksellä on myös oikeus erottaa jäsen, joka
ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Erottamisesta päättää hallituksen ehdotuksesta yhdistyksen vuosikokous. Erotettu jäsen menettää
välittömästi kaikki oikeutensa yhdistyksessä.


6 § JÄSENMAKSU
Varsinaisilta jäseniltä, yhteisöjäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun
suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous.
Jäsenmaksu on maksettava toimintavuoden helmikuun loppuun mennessä. Uusien jäsenten on
maksettava jäsenmaksu liittymisen yhteydessä. Jäsenen, joka liittyy yhdistykseen kesken tilivuoden, on
suoritettava koko vuoden jäsenmaksu.


7 § YHDISTYKSEN HALLINTO
Yhdistyksen päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Toimeenpanovaltaa käyttää yhdistyksen
hallitus.


8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen kokouksesta ilmoitetaan yhdistyksen nettisivuilla, sähköpostilla tai lehti-ilmoituksella
viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kokoukseen voivat osallistua jäsenet, jotka ovat maksaneet
jäsenmaksunsa ennen kokousta.
Yhdistyksen kokouksiin voidaan osallistua myös reaaliaikaisen tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen
apuvälineen avulla kokouksen aikana.
Kokoukselle valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka allekirjoittavat
kokouksen pöytäkirjan. Tarvittaessa kokoukselle valitaan myös kaksi ääntenlaskijaa.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Valtakirjalla ei voi äänestää.
Kannattajajäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee
mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Pöytäkirja lähetetään sähköpostilla jäsenille ja pidetään esillä yhdistyksen nettisivuilla kaksi viikkoa
kokouksen jälkeen. Muut tiedonannot yhdistyksen jäsenille voidaan toimittaa sähköpostilla, sosiaalisen
tai painetun median välityksellä.


9 § VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä aikana huhtikuun loppuun
mennessä.
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille
vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruudet
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen
ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.


10 § YHDISTYKSEN YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin yhdistyksen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun
kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä sitä yhdistyksen hallitukselta kirjallisesti pyytää.
Ylimääräinen kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa vaatimuksesta.


11 § YHDISTYKSEN HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksen valitsemina puheenjohtaja ja 5-8
muuta varsinaista jäsentä sekä 2 varajäsentä. Hallituksen jäsenen valinnassa tulee mahdollisuuksien
mukaan ottaa huomioon yhdistykseen kuuluvat toimialat sekä miesten ja naisten tasavertaisuus.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan
rahastonhoitajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus voi asettaa tarpeelliseksi
katsomiaan määräaikaisia toimikuntia, jotka toimivat hallituksen alaisuudessa.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen
jäsenistä on paikalla. Hallituksen kokous voidaan pitää myös sähköisten kokouspalvelujen välityksellä
hallituksen sopimalla tavalla.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestyksen mennessä tasan,
puheenjohtajan ääni ratkaisee, henkilövaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja kutsuu hallituksen kokouksen
koolle, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Kokouskutsu lähetetään sähköpostilla tai sähköisen kokouspalvelun välityksellä. Kokouskutsu ja
esityslista on lähetettävä viikko ennen kokousta hallituksen varsinaisille jäsenille ja varajäsenille.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallituksen jäsenistä on kahden (2) vuoden välein
erovuorossa ½ puolet jäsenistä, asia ilmoitetaan varsinaisen kokouksen kokouskutsussa.


12 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, aina kaksi yhdessä.


13 § YHDISTYKSEN TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on jätettävä toiminnantarkastajalle vähintään kaksikymmentäyksi
(21) päivää ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajan on annettava tarkastuskertomuksensa
hallitukselle vähintään neljätoista (14) päivää ennen vuosikokousta.


14 § YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Yhdistyksen sääntöjen muuttamiseen ja yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että ehdotusta on
yhdistyksen kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joista ainakin toinen on sääntömääräinen ja joiden
välillä on vähintään yksi kuukausi, kannattanut kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa
(3/4) kokouksessa äänioikeutetuista jäsenistä.
Jos purkautuessa yhdistyksellä on varoja, ne luovutetaan Vuokin kyläyhdistys ry:lle edistämään Vuokin
alueen pysyvien ja tilapäisten asukkaiden elin- ja toimintamahdollisuuksia alueella.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta sekä yhdistyksen purkamisesta.


15 § YLEISSÄÄNNÖS
Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.